Rukous ykseyden puolestaRukous ykseyden puolesta löytyy SENin sivuilta, mutta myös tästä. Alla tietoa rukouksen taustahenkilöstä Chiara Lubichsista.
Nimen merkitys: Focolare (it.) merkitsee "kotiliettä". Taustalla vaikuttava perinne: Katolinen kirkko Yhteisön kotikunta: Tampere Toiminta-alue: Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Mikkeli Tiivistelmä: Focolare-liikkeen perusti Chiara Lubich Trentossa vuonna 1943. Liikkeen virallinen nimi on Mary’s Work. Nykyään Focolare-liike on katolisen kirkon laajimpia maallikkoliikkeitä ja siinä on myös jäseniä 300 muusta kristillisestä kirkosta ja yhteisöstä, myös protestanteista.
Sen jäsenet toteuttavat evankeliumia arjessa, levittämällä "antamisen kulttuuria". Focolare-liike on on ekumeenisesti suuntautunut ja harjoittaa myös uskontodialogia. Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen on kirjoittanut seuraavaa vuonna 2004: "Tapasin huhtikuun lopulla Tukholmassa tsekkiläisen, vähän yli 70-vuotiaan hyväkuntoisen ja hyväntuulisen miehen. Ulkoiselta olemukseltaan mies oli tuhti ja komea, keskisarjan väkevän painijan oloinen. Tummien, kuin breshneviläisten kulmakarvojen alta katselivat ystävälliset ja kiinnostuneet silmät. Mies oli nimeltään Miloslav Vlk (suomalainen lausuisi kai Völk), Prahan roomalaiskatolinen kardinaali.
Meitä oli koolla toistakymmentä eurooppalaista piispaa, ja illanistujaisten aikana kardinaali kertoi omasta elämästään. Hän oli päässyt ylioppilaaksi 1950-luvun alussa, ja nuoruuden unelmansa mukaisesti hän toivoi pääsevänsä pappisseminaarin opiskelijaksi. Poliittinen järjestelmä pani kuitenkin vastaan ja Vlk joutui odottamaan toistakymmentä vuotta, ensin naulatehtaan työläisenä ja sitten arkistonhoitajana.
Koettelemusten vuosina hän löysi yhteyden muiden maiden kristittyihin Itä-Berliinin kautta. Rautaesirippu esti matkustamisen länteen, mutta Itä-Saksan pääkaupungin kautta hän pääsi kosketuksiin Sveitsistä alkunsa saaneen Focolare-maallikkoliikkeen kanssa. Sveitsin italialainen nuori nainen Chiara Lubich oli toisen maailmansodan aikana löytänyt Kristuksen läsnäolon voiman ja rikkauden. Yksi raamatunkohta ja sen sisältö oli alkanut elää: "Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
Itä-Berliinin kautta prahalainen Miloslav Vlk löysi yhteyden Kristuksen läsnäolon liikkeeseen ja syttyi siitä. Liikkeen italiankielinen nimi Focolare tarkoittaa tulisijaa. Kristuksen läsnäolo ei ollut vain teoriaa, vaan todellisuutta, joka synnytti vastarakkautta Jumalaan ja rakkautta ihmisten välille, keskellä sodan ja tuhon pyörteitä.
Vuonna 1964 Miloslav Vlk pääsi pappisseminaariin ja Prahan kevään aikoihin hänet vihittiin papiksi. Kymmenkunta vuotta hän sai toimia pappina, kunnes puolue riisti häneltä pappisoikeudet. Kun kysyin häneltä syytä erottamiseen, Vlk naurahti ja sanoi, ettei puolue tarvinnut mitään perusteluja. Ja niin pappi Vlk oli vain kansalainen Vlk.
Kymmenkunta vuotta mies elätti itseään ikkunanpesijänä Prahassa. Messua hän ei voinut toimittaa, mutta ikkunoita pestessään hän kuin ohimennen ja poliisilta salaa, jopa poliisia harhauttaen, otti vastaan rippejä ihmisiltä, jotka löysivät hänet niiden ikkunoiden läheltä, joiden eteen oli valunut vettä. Focolare-liikkeen tuli antoi hänelle mielekkyyden: "Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
Kun poliittinen elämä sitten 1980-luvun lopulla vapautui, Miloslav Vlk sai pappisoikeudet takaisin vuonna 1989. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin piispaksi, vuonna 1991 Prahan arkkipiispaksi ja pari vuotta myöhemmin kardinaaliksi. Parissa vuodessa ikkunanpesijästä arkkipiispaksi!"
|