Yhteystiedot

Maaningan seurakunta
Satamatie 5
71750 Maaninka
017-3668600
017-3668601 fax
Av. ma, ke ja pe 9-12
virasto.maaninka@evl.fi

Share |

Elämää ja toivoa  

Lapsen syntymä tai läheisen kuolema vievät elämän syvien kysymysten äärelle. Muutoksen hetkenä voi pysähtyä Jumalan edessä ja seurakunnan keskellä.

Keskeisimpiä kirkollisia toimituksia ovat kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Toimitukset ovat usein ystävien ja perheen yhteisiä tapahtumia, ja samalla osa koko seurakunnan jumalanpalveluselämää. Toisaalta niihin liittyy myös yhteiskunnan virallisia määräyksiä. Jotkut niistä ovat myös oikeudellisia toimia.

Kirkollisista toimituksista sovitaan kirkkoherranviraston kanssa. Yhteystiedot löytyvät tästä:

Kirkollisten toimitusten kaavat löytyvät virsikirjan jumalanpalvelusliitteestä ja kirkollisten toimitusten kirjasta. Tilaisuuden tarkemmista yksityiskohdista sovitaan papin kanssa ennen toimitusta mieluiten henkilökohtaisessa tapaamisessa. Omia toiveitaan saa ja kannattaa kertoa papille. Seurakunnassa voi myös olla huomioon otettavia paikallisia perinteitä ja tapoja. Voit tutustua kasteen, avioliittoon vihkimisen ja hautaan siunaamisen kaavoihin oheisten PDF-liitteiden avulla. Katso myös mainiot häämusiikkisivut.

Kirkollisesta vihkimisestä tietoa sivun alareunassa ja ajankohtaista-sivulla.

Kaste on kristillisen elämän perustaYhteys Jumalaan on tärkein ihmisen voimavara

Piispojen kastekannanotto pääsiäisviikolla 27.3.2008:

Luterilaisen kirkon piispat korostavat pääsiäisviikolla antamassaan kannanotossaan kristillisen kasteen koko elämää kantavaa voimaa. Pääsiäinen, kaste ja uusi elämä Kristuksessa kuuluvat yhteen.

Ylösnoussut Jeesus Kristus antoi kirkolleen tehtävän mennä ja kastaa kaikki kansat hänen opetuslapsikseen: "kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." (Matt. 28:18-20) Kristillinen kaste toimitetaan näillä sanoilla kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja vettä käyttäen.

Kasteessa ihminen otetaan Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen. Kaste tapahtuu aina jossakin kristillisessä kirkko- tai uskontokunnassa, jossa kastettavasta myös tulee seurakunnan jäsen.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kasteen toimittaa kirkkomme pappi. Kaste on toimitettava kirkkokäsikirjan määräämällä tavalla. Kuolemanvaarassa olevan voi kastaa kuka tahansa kastettu kristitty. Hätäkaste on papin erikseen vahvistettava.

Yksittäistapauksissa kasteen voi toimittaa kirkkoherran luvalla myös toisen luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan pappi. Piispainkokous on erikseen nimennyt ne kirkot, joiden pappi voi suorittaa kirkollisia toimituksia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Henkilö, jolla ei ole pappisoikeuksia jossakin näistä kirkoista, ei voi toimittaa kasteita Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa eikä liittää jäseniä sen seurakuntiin. Tämä koskee mm. ruotsalaisessa Missionprovinsissa pappisvihkimyksensä saaneita.

Sitä, joka on kastettu esimerkiksi katolisessa tai ortodoksisessa kirkossa taikka vapaakirkoissa, ei luterilaisessa kirkossa kasteta uudelleen. Oikein toimitettu kaste on jo liittänyt hänet Kristuksen kirkkoon. "Yksi on Herra, yksi usko ja yksi kaste" (Ef. 4:5)

Kirkon alkuaikoina pääsiäispäivä oli yleinen kastepäivä. Piispat
kehottavatkin kristittyjä pääsiäisen jälkeisenä aikana muistamaan omaa kastettaan ja yhteyttään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Apostoli Paavali kirjoitti: "Meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." (Room. 6:3-4)

 

Kummit (Lähde: EVL.FI -verkkopalvelu)

Kummi on lapsen elämässä tärkeä ihminen, turvallinen aikuinen ja ystävä. Yleensä kummeiksi valitaan vanhempien hyvin tuntemia, läheisiä ystäviä tai sukulaisia. Kummiksi kannattaa kutsua henkilö, joka voi olla mukana lapsen elämässä myös myöhemmin lapsen varttuessa aikuiseksi.

Kummille kummina oleminen on paitsi tehtävä myös mahdollisuus erityisen läheiseen ihmissuhteeseen. Kummi on kutsuttu vanhempien rinnalla pitämään huolta lapsesta. Huolenpidossa ja ystävyydessä toteutuvat kristittynä elämisen periaatteet ja lähimmäisen rakkaus. Kummin tärkein tehtävä on lapsen puolesta rukoileminen.

Kuka ja kuinka monta kummia voi olla?

Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat joko luterilaisen kirkon tai niin sanotun Porvoon yhteisön jäsenkirkon konfirmoituja jäseniä.

Porvoon yhteisöön kuuluvat Suomen, Ruotsin, Norjan, Islannin, Viron ja Liettuan luterilaiset kirkot. Porvoon yhteisön muita kuin luterilaisia jäsenkirkkoja ovat Englannin, Irlannin ja Walesin anglikaaniset kirkot sekä Skotlannin episkopaalinen kirkko.

Näiden lisäksi Porvoon yhteisöön kuuluu vielä kaksi pientä anglikaanista kirkkoa, Espanjan episkopaalis-reformoitu kirkko ja Lusitanian kirkko Portugalista.

Tämän lisäksi kummina voi toimia evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen (lapsikasteen) hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva konfirmoitu henkilö, esimerkiksi ortodoksi tai katolilainen. Kirkkoon kuulumaton henkilö ei voi toimia kummina.

Kummeja voi olla useampiakin, esimerkiksi neljä. Elämäntilanteen muutos, kuten muutto ulkomaille tai avioero, voi aiheuttaa sen, ettei kummi voikaan pitää lapseen yhteyttä. Silloin on hyvä olla useita kummeja.

Avustajana kastetilaisuudessa

Kastetilaisuudessa kummit voivat osallistua toimitukseen avustajina, esimerkiksi lukemalla raamatuntekstin tai osallistumalla lapsen siunaamiseen laittamalla kädet lapsen pään päälle. Kummi voi pitää lasta sylissään, täyttää kastemaljan tai ottaa kastekynttilän vastaan. Jos kummit eivät pääse kastetilaisuuteen paikalle, vähintään kahden muun todistajan tulee olla läsnä kastetoimituksessa.

Kummeja ei voi vaihtaa eikä kummeilta ottaa pois tehtäväänsä kastetoimituksen jälkeen. Hyvissä ajoin ennen kastetilaisuutta on varmistettava kummien kirkkoon kuuluminen ja halukkuus tehtävään.

Erityisistä syistä kummien lisääminen lapselle kasteen jälkeen on mahdollista vuoden 2006 alusta saakka. Erityistilanteita voisivat olla esimerkiksi kummin kuolema tai eroaminen kirkosta tai lapsen adoptio. Erityistilanteena voidaan ajatella mahdollisesti myös sitä, että kummin ja lapsen sekä hänen perheensä yhteys on katkennut. Jos kummi eroaa kirkosta, lapsen vanhemmat voivat arvioida, voiko kummius enää toteutua.

Kummin paras lahja 

Kummin paras lahja lapselle on hänelle annettu aika. Kummi kuuntelee ja on kiinnostunut lapsen asioista. Erilaiseksi lahjaksi voi joskus antaa vaikka yhteisen viikonlopun tai retken. Turvallinen suhde syntyy yhdessäolosta. Kummin lahja voi liittyä myös kummin tehtävään hengellisenä kasvattajana. Esimerkiksi lasten Raamattu tai muu hengellinen lastenkirja on hyvä lahja.

Kummin tärkeä tehtävä 

Kummi rukoilee lapsen puolesta. Rukous kantaa lapsen aina kummin sydämeen. Rukous ei tarvitse paljon sanoja, sillä Jumala kuulee kaikki sydämen huokaukset. Rukous on yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Rukous ei ole koskaan sidottu tiettyyn paikkaan tai aikaan. Rukous toisen puolesta kertoo myös sen, että rukoilijan puolestakin joku rukoilee. Kun opetat kummilastasi rukoilemaan, hän saattaa hyvinkin kantaa myöhemmin sinua rukouksillaan. Rukous on silta! 

Kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä

  • kirkollinen vihkiminen ei maksa mitään
  • vieraita ei tarvitse välttämättä kutsua kirkon tai kappelin täydeltä, välttämättä ei edes yhtään
  • vihkiminen voi tapahtua vaikka keskellä arkipäivää
  • et tarvitse vaivalloisia ja kalliita järjestelyjä
  • kaunista kirkkoa tai kappelia ei välttämättä tarvitse koristella
  • tarvittaessa työntekijät voivat toimia todistajina
  • kirkkoa ei tarvitse varata vuotta etukäteen, vaan voit saada sen joustavasti käyttöösi
  • tarvittaessa voit valita suuren kirkkosalin sijaan intiimin kappelimme
  • hääjuhlaa eli vastaanottoa ei välttämättä tarvitse järjestää
  • vihkitoimituksen kulku sovitaan yhdessä
  • vihkitoimitus ei edellytä marsseja, mutta kaunis virsi olisi kyllä toivomuksena
  • rukouksesta ja siunauksesta ei ole ollut koskaan haittaa kenellekään
  • kirkollista vihkimistä ei ole sidottu paikkaan, myös kotona tai vaikkapa ulkona käy hyvin, laiturillakin on toimitettu
  • papin voit aina valita vapaasti, perhepappia on ilo käyttää
  • meillä sinun ei tarvitse jonottaa eikä kilpailla ajoista
  • bestman ja kaaso eivät ole pakollisia
  • puvut eivät tee juhlaa, vaan sinä ja rakkaasi
  • vihkiminen voi olla yksinkertaisen kaunis toimitus kaiken kaikkiaan

OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ!

VIHKIMISEN VALMISTELUT (tärkeää asiaa kaikille)